Entrepreneurial Films

Yksi elokuvan pääteemoista on amerikkalainen unelma ja menestyksen käsite. Krocin hahmon kautta elokuva tutkii kunnianhimon loputonta tavoittelua ja sitä, mihin yksilöt ovat valmiita saavuttaakseen tavoitteensa. Krocin matka esitetään klassisena rikkaasta ryysyihin -tarinana, näyttäen hänen päättäväisyytensä, ajamisensa ja yrittäjähenkensä.

Kriitikot ja katsojat ovat ylistäneet Michael Keatonin suoritusta Ray Krocin roolissa, korostaen hänen kykyään tavoittaa hahmon monimutkaisuus. Keaton esittää Krocia karismaattisena ja ovelana liikemiehenä, joka on sekä kiehtova että moraalisesti arveluttava. Hänen esityksensä lisää syvyyttä hahmoon, näyttäen Krocin virheet ja ristiriidat hänen kunnianhimon ja näkemyksensä rinnalla.

Lisäksi "The Founder" valaisee McDonald'sin historiaa ja perintöä, tarjoten näkemyksiä pikaruokateollisuuden alkuperästä ja innovatiivisesta liiketoimintamallista, joka mullisti sen. Elokuva syventyy Krocin ja McDonaldin veljesten, Dickin ja Macin, kumppanuuteen ja tutkii konflikteja ja jännitteitä, jotka syntyivät Krocin pyrkiessä laajentamaan liiketoimintaa.

Elokuva käsittelee myös teemoja kapitalismista ja yritysahneudesta, kuvaten Krocia armottomana ja opportunistisena liikemiehenä, joka on valmis hyväksikäyttämään muita oman voittonsa vuoksi. Kun Kroc ottaa hallintaansa McDonald's-brändin ja syrjäyttää alkuperäiset omistajat, elokuva herättää kysymyksiä liiketoimintakäytäntöjen eettisyydestä ja valvomattoman kunnianhimon seurauksista.

Jotkut kriitikot ovat kuitenkin huomauttaneet, että elokuva saattaa yksinkertaistaa tai romanttisoida tiettyjä osia Krocin tarinasta. Vaikka Kroc kuvataan visionäärisenä yrittäjänä, elokuva sivuuttaa kiistat ja kritiikit hänen liiketoimintakäytäntöjensä ympärillä, mukaan lukien väitteet hyväksikäytöstä ja franchise-yrittäjien kaltoinkohtelusta.

Yleisesti ottaen "The Founder" tarjoaa vangitsevan ja kiinnostavan kuvauksen Ray Krociista ja McDonald'sin noususta kulttuuriseksi ilmiöksi. Tutkiessaan kunnianhimoa, innovaatiota ja menestyksen tavoittelua elokuva tarjoaa arvokkaita näkemyksiä yrittäjyyden monimutkaisuuksiin ja amerikkalaiseen unelmaan. Olipa katsojat sitten näkevät Krocin sankarina vai pahiksena, elokuva herättää ajatuksia herättäviä keskusteluja liiketoiminnan eettisyydestä, yrityskulttuurista ja saavutusten hinnasta.

Ytimeltään "The Playlist" pyörii salaperäisen soittolistan ympärillä, joka ilmestyy salaperäisesti ihmisten puhelimiin ja sisältää kappaleita, jotka näyttävät heijastavan ja vaikuttavan heidän elämiinsä odottamattomilla tavoilla. Jokainen jakso keskittyy eri hahmoon, joka löytää soittolistan ja tutkii, miten musiikki leikkaa heidän henkilökohtaisten taistelujensa, suhteidensa ja halujensa kanssa.

Yksi sarjan eniten ylistetyistä osista on sen monipuolinen soundtrack, joka sisältää laajan valikoiman kappaleita eri genreistä ja aikakausilta. Musiikki toimii keskeisenä teemana, ajaa kerrontaa eteenpäin ja tarjoaa tunneperäistä resonanssia hahmojen kokemuksille. Katsojat ovat huomanneet soundtrackin tehokkuuden herättää nostalgiaa, luoda tunnelmaa jokaiseen jaksoon ja parantaa kokonaiskatselukokemusta.

Lisäksi "The Playlist" on saanut kiitosta universaalien teemojen, kuten rakkauden, menetyksen, lunastuksen ja itsetuntemuksen, tutkimisesta. Jokainen jakso syventyy inhimillisten tunteiden ja suhteiden monimutkaisuuksiin, tarjoten koskettavia oivalluksia ihmisen tilasta. Hahmot ovat samastuttavia ja hyvin kehitettyjä, ja heidän taistelunsa ja voittonsa resonoi katsojiin syvästi henkilökohtaisella tasolla.

Kuitenkin jotkut kriitikot ovat esittäneet huolia sarjan kerronnan tahdista ja rakenteesta. He väittävät, että jaksoittainen formaatti, jossa jokainen jakso keskittyy eri hahmoon, voi johtaa epätasaiseen kerrontaan ja yhtenäisyyden puutteeseen jaksojen välillä. Lisäksi jotkut katsojat ovat arvostelleet tiettyjä juonikuvioita tuntuvan keinotekoisilta tai melodramaattisilta, mikä heikentää sarjan aitoutta.

Huolimatta näistä arvosteluista "The Playlist" tarjoaa virkistävän ja ajatuksia herättävän tutkimuksen siitä, miten musiikki vaikuttaa elämiimme. Sen innovatiivinen konsepti, vangitsevat hahmot ja herättävä soundtrack tekevät siitä kiinnostavan katselukokemuksen niin musiikin ystäville kuin hahmokeskeisten draamojen faneille. Kannattaa katsoa riippuen loppujen lopuksi siitä, arvostaako musiikin ja kerronnan leikkauspistettä ja omaa sietokykyä kerronnalliselle kokeilulle.

Sarja seuraa Elizabeth Holmesin matkaa, jota esittää Amanda Seyfried, muuttamaan Theranoksen lupaavasta startupista monimiljardiluokan yritykseksi, jonka arvo perustui lupaukseen vallankumouksellisesta terveysalan verikokeiden teknologiasta. Kuitenkin yrityksen saavuttaessa vauhtia, Holmesin kulissien takana alkaa näkyä halkeamia, mikä johtaa lopulta Theranoksen ja Holmesin tuhoon.

Monet katsojat ylistivät Seyfriedin suoritusta Holmesina, vangiten hänen karismaattisen viehätyksensä ja horjumattoman kunnianhimonsa samalla kun kuvasi hänen persoonallisuutensa synkempiä puolia. Seyfriedin hienovarainen esittely inhimillistää Holmesin, tarjoten näkemyksen hänen hahmon monimutkaisuuksiin ja hänen toimiaan ohjaaviin motiiveihin. Tukevaa näyttelijäkaartia, mukaan lukien Naveen Andrews Theranoksen COO Ramesh "Sunny" Balwanina ja Laurie Metcalf Phyllis Gardnerina, myös kehuttiin heidän vangitsevista suorituksistaan.

Toiset kriitikot kuitenkin väittivät, että sarja ei mennyt tarpeeksi syvälle Theranoksen skandaalin monimutkaisuuksiin, valiten sensaatiomaisemman esityksen tapahtumista. Heidän mielestään sarja sivuutti tärkeitä yksityiskohtia ja hienovaraisuuksia, yksinkertaistaen tarinaa ja epäonnistuen tarjoamaan kattavaa ymmärrystä mukana olleiden keskeisten toimijoiden motiiveista ja teoista.

Huolimatta näistä kritiikeistä, "The Dropout" tarjoaa kiehtovan kuvauksen yhdestä 2000-luvun kiehtovimmista yritysskandaaleista. Se valaisee Silicon Valleyn innovaation ja yrittäjyyden kulttuurin pimeää puolta, tutkien kunnianhimon, petoksen ja menestyksen tavoittelun teemoja hinnalla millä hyvänsä. Sarja toimii varoittavana esimerkkinä niin tuleville yrittäjille kuin sijoittajillekin, korostaen valvomattoman kunnianhimon vaaroja ja eettisten liiketoimintakäytäntöjen tärkeyttä.

Yleisesti ottaen mielipiteet "The Dropoutista" vaihtelevat, osa katsojista ylistää sen vangitsevia suorituksia ja kiehtovaa kerrontaa, kun taas toiset arvostelevat sen sensaatiomaista esitystä Theranoksen skandaalista. Kannattaa katsoa riippuen lopulta omasta kiinnostuksesta aiheeseen ja sietokyvystä fiktiivisiin tulkintoihin todellisista tapahtumista.

Sarja kertoo Uberin dramaattisen tarinan sen noususta häiritsevästä startupista maailmanlaajuiseksi teknologiajätiksi sen kiistanalaisen perustajan ja toimitusjohtajan Travis Kalanickin johdolla. Se tutkii armotonta yrityskulttuuria, loputonta kunnianhimoa ja eettisiä dilemmoja, jotka leimasivat Uberin matkaa hallitsevaksi toimijaksi kuljetusalan markkinoilla.

Monet katsojat arvostivat näyttelijöiden loistavia suorituksia, erityisesti Joseph Gordon-Levittin esittämää Travis Kalanickia. Gordon-Levitt tavoittaa tehokkaasti Kalanickin intensiivisen ajamisen ja tinkimättömän johtamistyylin, tuoden syvyyttä hahmoon sarjan puutteista huolimatta. Sivurooleissa nähty näyttelijäkaarti, mukaan lukien Kyle Chandler sijoittaja Bill Gurleyna ja Uma Thurman entinen Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holderina, saivat myös kiitosta vakuuttavista esityksistään Uberin tarinan keskeisistä hahmoista.

Toiset kriitikot kuitenkin väittivät, että sarja epäonnistui tarjoamaan tasapainoisen kuvauksen Uberin nousuun liittyvistä tapahtumista ja hahmoista. Heidän mielestään kerronta painottui liikaa sensaatiohakuisuuteen ja Kalanickin demonisointiin, unohtaen käsiteltävien asioiden monimutkaisuuden. Lisäksi sarjan nopea eteneminen ja valikoiva keskittyminen tiettyihin Uberin historian osa-alueisiin jätti jotkut katsojat tuntemaan, että tärkeitä hienovaraisuuksia oli ohitettu.

Vaikka "Super Pumped" sisältää virheitä, se tarjoaa kiehtovan kurkistuksen Silicon Valleyn startup-maailmaan ja häiritsevän innovaation sisältämiin eettisiin dilemmoihin. Se herättää ajatuksia herättäviä kysymyksiä teknologian, liiketoiminnan ja etiikan risteyksestä, mikä tekee siitä kiinnostavan katselukokemuksen niille, jotka ovat kiinnostuneita teknologia-alan toiminnasta.

Yleisesti ottaen mielipiteet "Super Pumped: The Battle for Uberista" vaihtelevat, osa katsojista arvostaa sen dramaattista kerrontaa ja loistavia esityksiä, kun taas toiset arvostelevat sen valikoivaa tapaa kuvata todellisia tapahtumia. Kannattaa katsoa riippuen omasta kiinnostuksesta aiheeseen ja sietokyvystä fiktiivisiin kuvauksiin historiallisista tapahtumista.

Sarja syventyy WeWorkin kiehtovaan tarinaan sen meteorimaisesta noususta lupaavasta startupista monimiljardiluokan yritykseksi, jota Neumannin visio ja karisma ruokkivat. Kuitenkin sarjan edetessä se paljastaa WeWorkin ylenpalttisen kulttuurin ja Neumannin epävakaan käytöksen synkemmän puolen, mikä lopulta johtaa yrityksen tuhoon.

Osa katsojista piti Jared Leton esitystä Adam Neumannina ja Anne Hathawayn esitystä hänen vaimonaan Rebekahina vangitsevina, tavoittaen todellisten hahmojen monimutkaiset persoonallisuudet. Leton esittämä Neumannin magneettinen persoona ja armoton kunnianhimo saivat erityistä kiitosta, tuoden syvyyttä hahmoon huolimatta sarjan puutteista.

Toiset kuitenkin arvostelivat sarjaa sen syvyyden puutteesta WeWorkin liiketoimintamallin ja laajempien yhteiskunnallisten tekijöiden tutkimisessa, jotka vaikuttivat sen nousuun ja tuhoon. Sen sijaan fokus tuntui olevan enemmän Neumannin ja muiden avainhahmojen henkilökohtaisten elämien sensaatiohakuisessa esittämisessä, jättäen yleisön kaipaamaan enemmän substanssia.

Vaikka "WeCrashed" on virheineen, se tarjoaa kiehtovan kurkistuksen Silicon Valleyn startup-maailmaan ja WeWorkin nousun läpitunkevaan ylenpalttisuuden kulttuuriin. Se toimii varoittavana tarinana valvomattoman kunnianhimon vaaroista ja seurauksista, kun kasvua priorisoidaan hinnalla millä hyvänsä.

Yleisesti ottaen mielipiteet "WeCrashedista" vaihtelevat, osan katsojista nauttiessa sen esityksestä WeWorkin saagasta ja toisten kokeessa sen jäävän vajaaksi tarinan monimutkaisuuksien täysimääräisessä tavoittamisessa. Kannattaako sarjaa katsoa riippuu lopulta yksilön kiinnostuksesta aiheeseen ja sietokyvystä fiktiivisiin tulkintoihin todellisista tapahtumista.

Sarja ottaa hitaan lähestymistavan hahmojen rakentamiseen, johdattaen katsojat muodostamaan aluksi tiettyjä vaikutelmia, jotka kehittyvät dokumentin edetessä. Vaikka se ei välttämättä tyydytä niitä, jotka etsivät toimintapitoista trilleriä, se tarjoaa hienovaraisen tutkimuksen Ghosnin tarinasta, jättäen tilaa spekulaatioille siitä, onko hän uhri vai pahantekijä.

Yritysmaailman juonittelut ja kähminnät voivat olla haastavia esittää kiehtovasti ruudulla. "The Big Short" onnistui teknisten selitysten ansiosta, jotka tarjosivat Hollywood-julkkikset, mutta Ghosnin tarina vaati syvemmän sukelluksen hänen henkilökohtaiseen elämäänsä pelastaakseen sen tuntumasta kuivalta. Tällaisten manööverien tekeminen kiinnostavaksi on vaikea tehtävä, jopa tarinan ollessa niin monimutkainen kuin entisen Nissan-Renaultin toimitusjohtaja Carlos Ghosnin, joka pidätettiin Japanissa vuonna 2018 epäiltynä taloudellisesta väärinkäytöksestä ja pakeni maasta 2019 vastoin kaikkia odotuksia.

"Syytetty: Carlos Ghosnin pakomatka" pyrkii löytämään tasapainon. Se kertoo Ghosnin tarinan, toimitusjohtajasta joka leikkasi kuluja ja teki rahaa, muuttaen Renaultin ja Nissanin kohtalon - kunnes hänet pidätettiin Japanissa vuonna 2018 epäiltynä "tulojen aliraportoinnista" ja "yhtiön varojen väärinkäytöstä", mikä johti hänen maineensa romahdukseen. Tämä on kuitenkin vain yksi kerros siitä, mikä osoittautuu rikkaaksi ja moniulotteiseksi saagaksi.

Sarja etenee hitaasti, käyttäen aikaa yksityiskohtiin ja maalaten kuvaa siitä, miten globalisaatio usein sivuuttaa kulttuurierot, olipa kyse sitten ranskalaisen yhteiskunnan näkemyksestä hyväksyttävästä toimitusjohtajan palkkiosta tai japanilaisten tapojen ja työvoiman vähentämisen hienouksista. Vuoden 2008 talousromahdus sai Ghosnin puolittamaan palkkansa, mutta ehkä myös käynnisti tapahtumaketjun, joka lopulta johti hänen myöhemmään pidätykseensä.

Esitellen monipuolisen joukon haastateltavia, mukaan lukien entiset Ranskan ja Japanin ministerit, Ghosnin tapahtumia seuranneet toimittajat ja entiset kollegat, sarja esittää useita näkökulmia. Kuitenkin sen ytimessä on itse Ghosn, joka tarjoaa yksityiskohtaisia haastatteluja, jotka on taitavasti kudottu kerrontaan. Vaikka joitakin irrallisia lankoja jääkin, sarja tarjoaa harkitun lähestymistavan vallan, rahan ja ahneuden monimutkaisten kysymysten selvittämiseen, palkiten ne, jotka ovat valmiita sijoittamaan huomionsa kiehtovaan tarinaan.

Perustuen Zach Bissonnetten vuonna 2015 julkaistuun kirjaan "The Great Beanie Baby Bubble", elokuva kertoo Tarinan Ty Warnerista, joka tekee yhteistyötä Robbie-nimisen tyytymättömän myymälätyöntekijän kanssa aloittaakseen pehmolelujen valmistuksen. Vuosikymmen myöhemmin heidän menestyksekäs yrityksensä, vaatimattomasti nimeltään "Ty", lanseeraa Beanie Babies -linjan, tehdessään Warnerista miljardöörin mutta himmentäen hänen luonnettaan.

Aivan kuten Ty Warner purkaa pehmeitä kissanpentuja ("En ole psykopaatti, se on liiketoimintaa", hän selventää naapurilleen), elokuvantekijät purkavat menestystarinoita nuoruudestaan nostalgian kera, kuten on nähty viimeaikaisissa elokuvissa kuten "Tetris", "Air: The Big Jump" ja "Who Killed BlackBerry". "Beanie Bubble" keskittyy 1990-luvun liiketoimintailmiöön - yhteiseen pakkomielteeseen pienistä pehmoleluista, jotka on täytetty muovirakeilla. Beanie Babies, internetin avustuksella, tulivat pakkomielteen kohteiksi keräilyn ja spekuloinnin kohteiksi useiden vuosien ajan.

Elokuvan on ohjannut nepo-vauva Christine Gore, entisen Yhdysvaltain varapresidentin Albert Goren tytär, ja hänen miehensä Damian Kulash, rockbändi OK Go:n johtaja, joka tunnetaan viraaleista pienibudjettisista musiikkivideoistaan, esittää Warnerin tarinan kolmen naisen kautta, joita hän kohteli huonosti. Ensimmäinen on Robbie, hänen liikekumppaninsa. Toinen on Sheila, kahden tyttären yksinhuoltaja, joka seurusteli lyhyesti Warnerin kanssa, tyttärien väitetysti auttaessa häntä keksimään Beanie Babies. Viimeisenä on Maya, joka aloittaa työskentelyn Ty Inc.:ssä 17-vuotiaana ja nousee nopeasti markkinointiguruksi, manipuloiden vastasyntynyttä internetiä.

Nämä kolme juonikuvioita kehittyvät samanaikaisesti, leikkaavat lähemmäksi loppua, ja toiminta hyppii jatkuvasti 1980-luvun ja eri vaiheiden 1990-luvun välillä - mikä tekee narratiivin seuraamisesta haastavaa. Todellinen ongelma kuitenkin on, että se ei ole kovin kiehtova. Yksikään naispuolisista tarinoista ei kehity täysimittaiseksi draamaksi (Warner joko ei edistänyt jotakuta, etääntyi tai petti jotakuta), mutta nämä valitukset eivät herätä paljon tunteita. Warnerin hahmo pysyy suurelta osin arvoituksellisena, koska näemme hänet vain sankarittarien silmin, ja elokuva vihjaa lapsuuden traumoista ja komplekseista tutkimatta niitä perusteellisesti. Seurauksena Warner tuntuu kahdelta erilliseltä persoonalta, jotka eivät koskaan kohtaa, kuvattuna epäjohdonmukaisesti kohtaus kohtaukselta.

Elokuvalta puuttuu visuaalinen kekseliäisyys, jota Kulash, musiikkivideoiden tekijä, on osoittanut, ja Gorelta, useiden romaanien kirjoittajalta, odotettava omaperäisyys. Sen sijaan "Beanie Bubble" nojaa vahvasti genrekliseisiin. Sen ainoa pelastava tekijä on ehkä nostalgia, kun hahmot selittävät eBayta toisilleen, ja Bill Clinton ilmestyy satunnaisesti taustalle toimien päähenkilön elokuvaohjaajaisän pomona. Pehmoleluihin liittyvä hype on jossain määrin lumoava ja opettavainen, mutta pääviesti on, että hyvä tarina ei merkitse mitään, ellei sitä osata kertoa kiinnostavasti.

Juoni keskittyy Nike-kenkämyyjä Sonny Vaccaroon, jota esittää Matt Damon, joka onnistui varmistamaan kumppanuuden ehdottamalla Jordanille nimikkobrändin luomista ja hänen kanssaan yhteistyössä kehitettävää kenkämallistoa.

Siitä hetkestä lähtien kun "Air" julkaistiin, se lupasi olla loistava elokuva. Ensinnäkin se merkitsee Ben Affleckin ohjaajan paluuta hänen loistavien elokuviensa kuten "The Town" ja "Argo" jälkeen. Kriitikot ovat myös ylistäneet "Airia", ennustaen sen aktiivista osallistumista tulevaan palkintokauteen. Siksi minulle Affleckin draama, joka perustuu todellisiin tapahtumiin, on yksi odotetuimmista elokuvista vuonna.

Sijoittuen 1980-luvulle, Nike kamppailee kilpailijoiden kuten Adidaksen ja Conversen varjossa. Sonny Vaccaro, intohimoisen ja yrityksen mustan hevosen, näkee mahdollisuuden tehdä Nikesista ykkösen kenkämarkkinoilla allekirjoittamalla silloisen nousevan tähden Michael Jordanin. Hänen suunnitelmansa sisältää kilpailijoiden ohittamisen ja pomojen sekä muiden kollegoiden vakuuttamisen tämän mullistavan sopimuksen mahdollisuudesta, joka myöhemmin muodostui merkittävimmäksi brändin ja pelaajan väliseksi yhteistyöksi, johtaen Michael Jordanin asemaan kaikkien aikojen suurimpana koripalloilijana.

Ben Affleck ohjasi, tuotti ja jopa näytteli tässä elokuvassa, ja hän onnistui kaikilla osa-alueilla, puristaen tarinasta kaiken mahdollisen.

Ohjaus on loistava – jotain mitä Affleckilta odottaisi. Hän kertoo mestarillisesti klassisen ja motivoivan tarinan alisuoriutujasta menestykseen. Se on perinteinen elämäkertaelokuva, jossa on historiallinen tausta, hahmojen myöhemmät kohtalot paljastuvat lopputekstien aikana ja paljon kliseitä, mutta Affleckin sielu on kaadettu jokaiseen kohtaukseen.

Elokuva tuntuu kuin matkalta menneisyyteen: yksinkertainen ja suoraviivainen mutta ei primitiivinen. Se ei yritä olla mullistava tai syventyä monimutkaisiin tai yhteiskunnallisesti merkittäviin teemoihin. Sen sijaan se toimii niin kuin sen pitäisi – tuoden tunteita ja inspiraatiota, jättäen katsojat valtaisan positiivisen tunteen valtaan.

Sen yksinkertaisuudessa piilee elokuvan eleganssi ja vilpittömyys. "Air" on yksinkertaisesti sydämellinen ja hyvänmielen elokuva, kykenevä motivoimaan ja nostattamaan mielialaa.

Lämmöllään, vilpittömyydellään ja nostattavalla viestillään elokuva muistuttaa kulttiklassikkoa "Jerry Maguire" 90-luvulta, jossa pääosassa oli Tom Cruise, elokuva jota ihaillen, siksi innostukseni "Airia" kohtaan.

Erityismaininta menee elokuvan ensemble-näyttelijäkaartille. Ben Affleck erottuu roolissaan hieman eksentrisenä ja värikkäänä Niken pomona. Hän varastaa shown, ja hänen hahmonsa on mieleenpainuvin, kykenevä tuomaan hymyn jokaiseen kohtaukseen. Oli myös ilo nähdä yksi lapsuuteni näyttelijöistä, Chris Tucker, joka ei ehkä ole ollut viime aikoina valokeilassa, mutta "Air" voisi muuttaa sen – Chris esitti erittäin elävästi ja karismaattisesti.

Nautin myös Chris Messinan esityksestä, joka ei ehkä ole yhtä kuuluisa kuin hänen kanssatähtensä, mutta pitää ehdottomasti pintansa näyttelijänä. Hänen roolinsa Michael Jordanin agenttina on moitteeton.

Mitä tulee Matt Damoniin, Viola Davisiin ja Jason Batemaniin, heidän vahvat suorituksensa ovat sanomattakin selvät. He eivät yksinkertaisesti osaa antaa mitään vähempää.

Mitä tulee elokuvan mahdollisuuksiin palkintokilpailussa, ne ovat valtavat. Affleck voisi hyvinkin saada ehdokkuuden ohjauksesta ja sivuroolista. Chris Tuckerin näkeminen palkintogaalassa olisi myös ilahduttavaa. Käsikirjoitus on myös vankka ja ansaitsee tunnustusta. Ja tietysti "Air" ansaitsee paikkansa kymmenen parhaan elokuvan joukossa vuonna. Mielestäni se olisi täysin oikeutettua, sillä olen jo valmis sisällyttämään "Airin" vuoden parhaiden elokuvien listalle sen sydämellisen, suoran ja tehokkaan kerronnan ansiosta, joka tuntuu voimantähteenä.

Kiitos, Ben Affleck!

Sijoittuneena pandemian aikaan kaikki kamppailevat omien haasteidensa kanssa, menettäen läheisiään, työttömyyttä ja taloudellista painetta. Videopelikauppa GameStop on vaikeuksissa, kun digitaaliset lataukset ohittavat fyysiset myynnit. Kun GameStopin osakekurssi laskee, monille osakkeiden ostaminen vaikuttaa järjettömältä, mutta ei Keith Gillille, joka tunnetaan nimellä "Roaring Kitty" - tavallisena kaverina oudossa kissateemaisessa paidassa, joka juontaa pörssilähetystä. Hän onnistuu luomaan perhosvaikutuksen, saaden GameStopin osakkeet nousemaan, mikä johtaa voittoihin tavallisille ihmisille ja tappioihin Wall Streetin haille.

Todelliset tarinat tulevat usein epäjohdonmukaisuuksilla ja vastaamattomilla kysymyksillä. Miten pandemia liittyy markkinoiden manipulointiin Wall Streetillä? Miten kaikki nämä hahmot liittyvät toisiinsa? Mitä tapahtui päähenkilölle? Vastaukset pysyvät hämärän peitossa; asiat vain tapahtuivat sillä tavalla. Lisäksi mikä tahansa alakoiran tarina - jossa häviäjä voittaa vastoin kaikkia odotuksia ja voimakkaita vastustajia vastaan, aina Daavidista ja Goljatista lähtien - johtuu usein selviytymisvinoumasta. Emme kuule niistä, jotka sijoittivat halpoihin osakkeisiin ja menettivät kaiken; sen sijaan seuraamme tarinaa kaverista, joka sijoitti halpoihin osakkeisiin ja vakuutti muut tekemään niistä arvokkaita.

Osakkeiden teknisten hienouksien selittäminen voi olla tylsää. Vaikka hahmot selittävät lyhyitä myyntejä ja puristuksia toisilleen (ja meille, yleisölle), emme vain katso osakekursseja; olemme todistamassa tavallisten ihmisten - sairaanhoitajien, kuriirien, opiskelijoiden - tarinoita, jotka kyllästyivät häviämiseen. lopulta he päättävät ottaa riskin, alkaen siitä vähästä mitä heillä on jäljellä ja myöhemmin uudella vauraudella. Se on kiehtova kertomus luottamuksesta, vihasta, sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja pienestä toivosta siitä, että kadullasi voisi olla ainakin kerran elämässä juhlat.

Paul Dano tekee huomattavan suorituksen, esittäen uskottavan nörtistä johtajaksi muuttuvan hahmon, joka ujoudestaan huolimatta muuttuu vastarinnan symboliksi - kuin väkivallaton Jokeri, joka käyttää sinnikkyyttä ja uskoa periaatteisiin asein. Elokuva ylpeilee ensemble-kaartillaan, mukaan lukien Clancy Brown, Sebastian Stan ja Dane DeHaan, jotka loistavat jopa pienissä rooleissa. Yhdessä he luovat surrealistisen mutta realistisen vaudeviljen lääkärimaskien, Zoom-konferenssien ja hiipuvien toiveiden keskellä - kuvaten miten yksinäiset yhdistyivät ja puhuivat. lopulta olemme kaikki jollain tavalla karjuvia kissanpentuja. Ja jos kukaan ei vielä kuule karjahtamistamme, se ei tarkoita, että olisimme hiljaa.